Jarno Sukanen – Kilpailuoikeuden konkari merkityksellisessä työssä

Koen, että työlläni on merkittävä yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen panos. Edistämme toimivaa kilpailua, mikä vaikuttaa siihen, että kuluttajille on tarjolla edullisempia ja laadukkaita tuotteita ja palveluita. Tapausten vieminen oikeuteen toimii toivottavasti hyvänä esimerkkinä muille markkinatoimijoille ja kannustaa yrityksiä noudattamaan kilpailulakia.

Johdan yhtä KKV:n kilpailuvalvonnan yksiköistä. Kilpailuvalvonnan yksikössä työskentelee minun lisäkseni 14 kollegaa. Esihenkilönä työni merkitys näkyy parhaiten muiden työn mahdollistamisena.

Työpäivieni sisältö vaihtelee paljon, mikä on yksi parhaimpia puolia työssäni. Päiväni voi sisältää valvontatoimien organisointia, yksikön koordinointia sekä riittävien ja oikeiden resurssien varmistamista. Työssäni on todella tärkeää pitää huolta siitä, että vireille tuleville tapauksille löytyy juuri oikeat tekijät.

Työssä parasta ovat fiksut ja mukavat kollegat

Opintojeni loppuvaiheessa opiskelin paljon kilpailuoikeutta ja sitä kautta heräsi kiinnostukseni juuri tähän oikeudenalaan. Olen pitkän linjan KKV:läinen, sillä olen työskennellyt ensimmäisestä määräaikaisuudesta lähtien virastossa. Tänä vuonna minulla tuli 17 vuotta täyteen KKV:ssä.

"Ylivoimaisesti parasta KKV:ssä ovat työkaverit. Olen onnekas, kun saan tehdä töitä tosi fiksujen ja mukavien kollegoiden kanssa."

Työurani ehkä tärkein oppi liittyy yhteistyöhön. Ihmiset saattavat ajatella samasta asiasta hyvinkin eri tavalla ja parhaimmillaan tämä rikastuttaa valtavasti työntekoa ja lopputulosta.

Elämään mahtuu muutakin kuin työtä

Vastapainoa työlle saan perhe-elämästä ja monipuolisista liikuntaharrastuksista. Koen, että KKV:ssä työelämän ja yksityiselämän yhteensovittaminen toimii hyvin. Joustavat työajat ja etätyöskentelyn mahdollisuus ovat suuri etu.