KKV:n tuoreen tutkimuksen mukaan ikäihmisten heikentynyttä toimintakykyä käytetään häikäilemättä hyväksi erityisesti remonttien kotimyynnissä. Tutkimuksen kuvaamat tapaukset ovat karuja, mutta eivät yllätä, sillä olemme työskennelleet ongelmien kitkemiseksi jo vuosia.
Olemme puuttuneet kotimyynnin ongelmiin lukuisissa valvontatapauksissa, yrityksille suunnatuissa ohjeistuksissa ja auttamalla pulaan joutuneita kuluttajia. Näemme kuitenkin, että tehokas ongelmien kitkeminen edellyttää muutoksia lainsäädäntöön. Tällä hetkellä lainsäädäntö ei riittävällä tavalla ehkäise haitallisia toimintamalleja ja heikommassa asemassa olevien kuluttajien hyväksikäyttöä.
Kotimyynnin ongelmat ovat reilussa kymmenessä vuodessa paisuneet huolestuttavalla tavalla. Syy on selvä: vuonna 2014 EU:ssa luovuttiin lainsäädännöstä, joka antoi kuluttajille täyden 14 päivän peruutusoikeuden, josta ei voinut poiketa. Lakimuutosten myötä peruutusoikeuteen tuli poikkeuksia ja poikkeuksien poikkeuksia.
Osa yrityksistä on kääntänyt monimutkaisen lainsäädännön omaksi edukseen. Kuluttajat saadaan erilaisin keinoin sidottua kalliisiin ja tarpeettomiin sopimuksiin, joita ei saa peruutettua. Myyjä saattaa esimerkiksi vaatia, että työ aloitetaan pikimmiten ja samalla kuluttajaa vaaditaan luopumaan 14 vuorokauden peruuttamisoikeudestaan.
Sääntely tulee edelleen EU:sta, joten Suomessa emme voi esimerkiksi palauttaa täyttä peruuttamisoikeutta. Joitakin selkeitä parannuksia on kuitenkin mahdollista tehdä. Kuluttaja-asiamies ehdottaa seuraavia lakimuutoksia uudelle hallituskaudelle.
1. Kotimyynti on voitava kieltää sitovalla tavalla
Kuluttajien suojaa on vahvistettava niin, että pätevää sopimusta ei voi syntyä, jos kuluttaja on kieltänyt kotimyynnin. Kuluttaja voisi kieltää kotimyynnin sitovalla tavalla, esimerkiksi kiinnittämällä kotioveen näkyvän ilmoituksen. Jos kotimyyjä kiellosta huolimatta tekisi kuluttajan kanssa sopimuksen, sopimus olisi pätemätön, eikä sitoisi kuluttajaa.
Kuten KKV:n tuore tutkimuskin osoittaa, kotimyynnissä esiintyy aggressiivisia menettelyitä ja ikäihmisiä saatetaan painostaa sopimuksiin kielloista huolimatta. Tällä hetkellä myyjän aggressiivinen menettely ei tee sopimuksesta suoraan pätemätöntä. Riitatilanteita joudutaan ratkomaan yksittäin, mikä on erityisen hankalaa, jos myyjä on haluton toimimaan oikein.
2. Pakollinen harkinta-aika suojaisi sopimukseen painostamiselta
Ikäihmiset ja muistisairaat ovat erityisen alttiita harhaanjohtavalle ja painostavalle myynnille, ja tätä alttiutta käytetään kotimyynnissä hyväksi. Myyntipuheet saattavat kestää tuntitolkulla ja sopimuksentekoa joudutetaan pelottelemalla ja painostamalla.
Koska kotimyyntitilanne voi olla yllättävä ja painostava, kuluttajilla pitäisi olla viiden vuorokauden harkinta-aika ennen tarjouksen hyväksymistä. Harkinta-aikana myyjä ei saisi ottaa yhteyttä kuluttajaan. Sopimus ei syntyisi kotimyyntitilanteessa, vaan vasta, jos kuluttaja tämän jakson päättyessä kirjallisesti hyväksyy tarjouksen ottamalla itse myyjään yhteyttä. Jos kuluttaja harkinta-ajan jälkeen päättää tehdä sopimuksen, hänellä olisi edelleen lakisääteinen 14 vuorokauden peruuttamisoikeus.
Aggressiivinen kotimyynti voidaan pysäyttää
Vaikka kotimyynnin peruuttamisoikeutta saatiinkin osin laajennettua vuonna 2023 kuluttaja-asiamiehen ajamalla tavalla, KKV:n tutkimus paljastaa edelleen vakavia puutteita ikäihmisiin kohdistuvan kotimyynnin kuluttajansuojassa.
Saamme edelleen jatkuvalla syötöllä kuluttajayhteydenottoja kotimyynnin ongelmista. Ongelmien taustalla on joka vuosi myös uusia yrityksiä. Tarvitsemme tiukempaa sääntelyä kuluttajien suojaksi, sillä valvonnalla emme saa ongelmia kitkettyä riittävän hyvin.
Vastaavia tiukennuksia on tehty useassa muussa Euroopan maassa. Tiukemmasta lainsäädännöstä hyötyvät iäkkäiden ja heikossa asemassa olevien kuluttajien lisäksi kaikki muutkin kuluttajat.
Ikäihmisten ja heidän läheisten on voitava luottaa siihen, että omassa kodissaan voi olla turvassa yllättäviltä ja aggressiivisilta myyntitilanteilta. Kenenkään ei pitäisi joutua tilanteeseen, jossa tarpeettomasta remontista jää käteen valtava lasku ja huoli siitä, mitä tapahtuu seuraavalla kerralla, kun joku koputtaa oveen.
Lisää aiheesta:
Kuluttaja-asiamiehen valvontatapauksia
Seron Oy
Kotisol Oy
Suomen Vesitekniikka Oy
Pohjolan Energia Oy
Suomen Lämpöikkuna Oy
KotiSun Oy, KotiSun Viemäripalvelut
Ideko Suomi Oy
RestaKoti Oy
RestaKoti
Indone Tähtiremontit Oy