Saalistushinnoittelu
Saalistushinnoittelulla tarkoitetaan tilannetta, jossa määräävässä asemassa oleva yritys tarkoituksella altistaa itsensä tappioille tai luopuu voitosta lyhyellä aikavälillä olemassa olevien tai potentiaalisten kilpailijoiden sulkemiseksi pois markkinoilta. Arvioitaessa sitä, onko määräävässä asemassa olevalle yritykselle tappiota, jotka olisi voitu välttää, lähtökohdaksi voidaan ottaa keskimääräiset vältettävissä olevat kustannukset. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi nimittäin tapauksessa AKZO (Asia 62/86, kohta 71), ettei määräävässä asemassa olevalle yritykselle ole mitään etua sellaisten hintojen käyttämisestä, koska jokainen myyntitapahtuma tuottaa sille menetyksen, paitsi jos sen tarkoituksena on syrjäyttää kilpailijansa voidakseen sitten nostaa hintojaan.
Unionin tuomioistuin ei ole vaatinut saalistushinnoittelutapauksissa sen osoittamista, että yritys pystyy myöhemmin ansaitsemaan saalistuksesta aiheutuneet kulunsa takaisin korottamalla hintoja uudelleen.
Esimerkit:
Tetra Pak (Asia C-333/94) valitti asiassaan ensimmäisen asteen tuomioistuimen (nyk. yleinen tuomioistuin) päätöksestä muun muassa sillä perusteella, ettei asiassa oltu kiinnitetty huomiota sen mahdollisuuteen saada saalistamisen kustannuksia takaisin. Tuomioistuin kuitenkin hylkäsi väitteen todeten, että tapaukseen liittyvissä olosuhteissa yrityksen käyttämän hinnoittelun tarkoituksena voitiin pitää kilpailijoiden syrjäyttämistä ilman, että lisänäyttöä yrityksen mahdollisuudesta saada tappionsa takaisin esitettiin. Kyseinen näkemys on vahvistettu myös tuoreemmassa tapauksessa Wanadoo (Asia C-202/07 P), jossa yhteisöjen tuomioistuin (nyk. unionin tuomioistuin) totesi, ettei tappioiden takaisin saamista koskevan mahdollisuuden osoittamista voida pitää välttämättömänä ennakkoedellytyksenä sen toteamiselle, että kyseessä on saalistushinnoittelu.
Valio-asiassa (Dnro 478/14.00.00/2010) on kyse saalistushinnoittelusta. Virasto esitti joulukuussa 2012, että markkinaoikeus määräisi Valio Oy:lle 70 miljoonan euron seuraamusmaksun määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Viraston selvitysten mukaan Valio oli pudottanut perusmaitojensa hinnat muuttuvat kustannukset alittavalle tasolle, poistaakseen tehokkaan kilpailun perusmaitojen markkinoilta.
Komissio katsoi tapauksessa Deutsche Post AG (Asia COMP/35.141) yhtiön syyllistyneen saalistushinnoitteluun pakettipalvelujen markkinoilla. Komission mukaan Deutsche Post AG tuki monopolitoiminnasta saamillaan tuloilla toimintaansa pakettipalvelujen markkinoilla ja pystyi siten tarjoamaan pakettipalvelujaan alle niistä syntyvien lisäkustannusten.
Kuluttajille voi aiheutua kustannukset alittavasta hinnoittelusta haittaa, mikäli hinnoittelua ylläpidetään melko pitkällä aikavälillä ja siten mahdollistetaan yhtä tehokkaan kilpailijan poissulkeminen markkinoilta tai mikäli menettelyn voidaan katsoa vähentävän kilpailijoiden kilpailuun ryhtymisen todennäköisyyttä.
Hintaruuvi
Hintaruuvilla tarkoitetaan sitä, että vertikaalisesti integroitunut, useammalla tuotantoportaalla toimiva yritys merkittävän ajan heikentää kilpailijansa toimintaedellytyksiä lopputuotteen markkinoilla perimällä tältä ylihintaa väli- tai liitännäisestä hyödykkeestä. Yritys heikentää hintaruuvia käyttämällä kilpailijoiden toimintaedellytyksiä tai estää niiden markkinoille tulon omaa liiketoimintayksikköänsä suosimalla. Osoituksena hintaruuvista pidetään yrityksen tukkuhinnan ja vähittäishinnan väliin jäävää marginaalia silloin, kun se on niin pieni, ettei yhtä tehokas kilpailija voi saavuttaa tavanomaisena pidettyä voittoa markkinoilla. Hintaruuvitapauksissa on huomattava, että kyseisen kaltaisen hinnoittelun kohtuuttomuus on sidoksissa itse hintaruuvin olemassaoloon eikä kyseisen hinnaneron täsmälliseen suuruuteen. Näin ollen ei ole tarpeen osoittaa, että hinnat sinällään merkitsisivät väärinkäyttöä siksi, että ne ovat kohtuuttoman korkeita tai merkitsevät saalistushinnoittelua. Ks. esimerkiksi tuomio asiassa C-52/09, Konkurrensverket v. TeliaSonera Sverige AB.
Esimerkki:
Komissio katsoi päätöksessään Napier Brown/British Sugar British Sugarin käyttäneen väärin määräävää markkina-asemaansa sen yrittäessä ajaa Napier Brownia pois sokerin vähittäismarkkinoilta Yhdistyneessä kuningaskunnassa (Päätös IV/30.178, Napier Brown v. British Sugar, OJ [1988] L 284, 19.11.1988). British Sugar oli määräävässä markkina-asemassa sekä sokerin teollisuusmyynnissä että vähittäismarkkinoilla. Napier Brownin yrittäessä laajentaa toimintaansa sokerin tukkumyynnistä vähittäismarkkinoille British Sugar laski marginaalia teollisuus- ja vähittäismyynnissä olevan sokerin hintojen välillä niin alas, ettei sokerin pakkauksessa ja jakelussa British Sugarin kanssa yhtä tehokkaalla tavalla toimivalla Napier Brownilla ollut mahdollisuutta saada toiminnan jatkamisen kannalta riittävää katetta omasta myynnistään.
Hintaruuvilla on erityistä merkitystä sellaisilla toimialoilla, joilla kilpailevien yritysten markkinoille pääsy riippuu niiden mahdollisuudesta saada määräävässä asemassa olevalta yritykseltä käyttöönsä sellaista tuotantopanosta, joka on välttämätön hyödykkeiden tai palveluiden tarjoamiseksi alamarkkinoilla. Tällaisia hintaruuvitapauksia on erityisesti televerkkoon pääsyn osalta useita.
Esimerkit:
Telealan hintaruuvia on arvioitu muun muassa Deutsche Telekom -tapauksessa (Asia C-280/08 P). Siinä Deutsche Telekomin katsottiin syyllistyneen määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön perimällä televerkkopalveluista tukkuhintaa, joka oli korkeampi kuin se vähittäishinta, jonka se veloitti omilta loppukäyttäjiltään. Kyseisessä tilanteessa edes yhtä tehokas kilpailija ei voi toimia voitollisesti, koska sille kertyy televerkkopalvelumaksujen lisäksi väistämättä myös muita kustannuksia, esimerkiksi markkinoinnista, laskutuksesta, perinnästä jne. Väärinkäyttöä ei poistanut edes se, että Deutsche Telekomin vähittäis- ja tukkuhinnat olivat säänneltyjä, koska sääntely ei estänyt sitä tekemästä itsenäisesti sellaisia hinnoittelupäätöksiä, jotka olisivat poistaneet hintaruuvin tai pienentäneet sitä.
Toinen esimerkki hintaruuvista on Telefónica-tapaus (Asia T-336/07, vireillä Asia T-295/12 P). Tapauksessa Telefónicalla oli selkeä määräävä markkina-asema, sillä se oli ainoa espanjalainen teleoperaattori, jolla oli koko maan kattava puhelinverkko ja sen paikallisliityntäverkon kanssa rinnakkaisen verkon rakentaminen ei ollut muille toimijoille taloudellisesti kannattavaa. Telefónica oli rakentanut kyseistä paikallisliityntäverkkoa pitkäaikaisen yksinoikeuden suojissa, joten se oli pystynyt rahoittamaan investointejaan monopolihinnoittelulla. Telefónican vähittäishintojen ja alueellisen tason tukkuliittymän hinnan erotus ja vähittäishintojen sekä valtakunnallisen tason tukkuliittymän erotus ei riittänyt kattamaan Telefónican kaltaiselle tehokkaalle operaattorille laajakaistayhteyksien vähittäistarjonnasta aiheutuvia kustannuksia.
Kilpailuvirasto teki aikoinaan vastaavissa kotimaisia teleyhtiöitä, Elisa Communications Oyj:tä, Salon Seudun Puhelin Oy:tä ja Turun Puhelin Oy:tä koskevissa tapauksissa esitykset määräävän markkina-aseman väärinkäytön kieltämisestä ja seuraamusmaksun määräämisestä. Kilpailuneuvosto määräsi Elisa Communications Oyj:tä koskevassa asiassa (dnro 150/690/1999) yhtiön maksamaan 25 milj. markan seuraamusmaksun ja korkein hallinto-oikeus vahvisti Salon Seudun Puhelin Oy:tä ja Turun Puhelin Oy:tä koskevissa tapauksissa kilpailuneuvoston päätökset (dnro 14/690/2000 ja 15/690/2000) 1 milj. ja 3,5 milj. markan suuruisten seuraamusmaksujen määräämisestä yhtiöille.
Kohtuuttoman korkea hinnoittelu
Määräävässä markkina-asemassa oleva yritys ei saa periä hyödykkeistään kohtuuttoman korkeita hintoja. Kynnys puuttua kohtuuttomaan hinnoitteluun on tosin yleisesti asetettu suhteellisen korkealle ja tapauksille luonteenomaista on usein ollut hinnoittelun vertailukohtana käytettyjen kustannusten tulkinnanvaraisuus. Lisäksi erityisesti kotimaisissa oikeustapauksissa on todettu, että kilpailuoikeuden tarkoituksena ei ole tietyn hintatason määrääminen eli hintasääntely. Yleensä kohtuuttomaan hinnoitteluun liittyy korkeat alalle pääsyn tai laajentumisen esteet, sillä muissa tapauksissa yrityksillä ei ole tavallisesti mahdollista pitää yllä kohtuuttoman korkeaa hintatasoa.
Kohtuuttoman hinnoittelun arviointi voidaan tehdä kaksivaiheisesti selvittämällä ensin yrityksen tulojen suhde kustannuksiin, ja jos tämä antaa syytä jatkoselvityksiin, voidaan väärinkäyttö todeta esimerkiksi arvioimalla hinnoittelua absoluuttisella tasolla, suhteessa saman relevantin markkinan kilpaileviin tuotteisiin tai käyttämällä mittatikkuna vertailukelpoisen toisen relevantin markkinan hinnoittelua. Hinnoittelun arvioiminen absoluuttisella tasolla voi tarkoittaa esimerkiksi määräävässä asemassa olevan yrityksen kannattavuuden vertaamista muiden yritysten kannattavuuteen. Lopullisessa arvioinnissa huomioidaan myös hinnoittelun suhde tuotteen taloudelliseen arvoon.
Esimerkit:
Tapauksessa United Brands (Asia 27/76) unionin tuomioistuin kumosi komission päätöksen siltä osin kuin komissio oli katsonut United Brandsin käyttäneen väärin määräävää markkina-asemaansa perimällä kohtuuttoman korkeita hintoja Chiquita-banaaneista Saksassa, Tanskassa ja Benelux-maissa. Tuomioistuin piti komission analysointia ja tosiseikkojen arviointia puutteellisena ja katsoi, että hinnoittelun kohtuuttomuutta arvioitaessa tarvitaan hintavertailun lisäksi myös yksityiskohtaista kustannusrakenteiden analyysia. Tässä yhteydessä tuomioistuin olikin ensimmäistä kertaa viitannut edellä mainittuun hinnoittelun kohtuuttomuuden kaksivaiheiseen arviointitapaan.
Kilpailuneuvoston Helsingin Energiaa koskevan päätöksen (dnro 151/690/1999) mukaan Kilpailuviraston asiassa esittämillä seikoilla ei tullut riittävästi selvitetyksi, että kyseessä olisi ollut kilpailunrajoituslaissa tarkoitettu kohtuuton hinnoittelu. Kilpailuneuvosto totesi päätöksessään, ettei kilpailuviranomaisten ensisijaisena tehtävänä ole kohtuuttomaan hinnoitteluun puuttuminen, vaan kilpailun edellytysten turvaaminen ensisijaisesti markkinoille pääsyn esteitä poistamalla ja turvaamalla siten markkinamekanismin toimivuus ja markkinoiden itseohjautuvuus. Kilpailuneuvosto totesi edelleen, että kilpailulaissa tarkoitetun kohtuuttoman korkean hinnoittelun tunnusmerkistöön kuuluu se, että yrityksen soveltamat hinnat selkeästi ylittävät hyväksyttävänä pidettävän rajan.
Hintasyrjintä
Hintasyrjinnällä määräävän markkina-aseman väärinkäyttötapana tarkoitetaan asiakkaiden kohtelemista toisistaan poikkeavalla tavalla ilman kustannusperusteista tai kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävää syytä. Syrjinnässä voi olla kysymys eri hinnan perimisestä samasta hyödykkeestä tai saman hinnan perimisestä eri hyödykkeestä. Hintasyrjintää tutkittaessa voidaan erottaa tapaukset, joissa hintasyrjintää harjoittava yritys on vertikaalisesti integroitunut ja jolla on siksi intressi kilpailijoiden syrjäyttämiseen alamarkkinoilla sekä tapaukset, joissa tällaista intressiä ei ole.
Esimerkki:
Tapauksessa Irish Sugar (Asia C-497/99 P) Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi yhtiön pyrkineen rajoittamaan jäsenvaltioiden välistä kauppaa suojatakseen korkeaa hintatasoa Irlannin markkinoilla. Irish Sugarin katsottiin kohdelleen omia asiakkaitaan eriarvoisesti myöntämällä muun muassa erityisiä rajaseutualennuksia Irlannin ja Pohjois-Irlannin väliselle rajaseudulle sijoittuneille vähittäiskauppiaille. Alennuksien tarkoituksena oli vähentää halvemman, vähittäismyyntiin tarkoitetun sokerin tuontia Pohjois-Irlannista Irlantiin. Lisäksi Irish Sugar myönsi vientialennuksia asiakkaille, jotka veivät sokeria Irlannin ulkopuolelle ja syrji siten asiakkaita, jotka toimittavat tuotteitaan vain Irlannin markkinoille.
Alennusjärjestelmien arviointi kilpailuoikeudessa
Yritysten asiakkailleen myöntämät alennukset ovat tavanomainen hintakilpailun muoto. Määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen myöntämillä alennuksilla voi olla kuluttajien kannalta myönteisiä vaikutuksia, mutta myös kilpailuvastaisia vaikutuksia. Kilpailunvastaisia vaikutuksia on erityisesti alennuksilla, joiden myöntämiseen liittyy ehto, jonka mukaan asiakaan tulee hankkia kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä määräävässä asemassa olevalta yritykseltä. Tällaisten yksinomaisuusalennusten tarkoituksena on poistaa tai rajoittaa ostajan mahdollisuutta valita kauppakumppaninsa sekä estää kilpailijoiden markkinoille pääsy. Kilpailuoikeuden näkökulmasta yksinomaisuusalennuksia ongelmattomampia ovat puolestaan yrityksen kustannussäästön asiakkaalle siirtävät paljousalennukset, jotka liittyvät yksinomaan määräävässä asemassa olevalta yritykseltä tehtyjen ostojen määrään.
Suurin osa alennusjärjestelmistä sijoittuu paljous- ja yksinomaisuusalennusjärjestelmien välimaastoon. Tällaisten alennusten myöntämiseen ei liity ehtoa siitä, että hankinnat tehdään yksinomaan määräävässä asemassa olevalta yritykseltä, mutta alennuksen myöntämismekanismilla voi olla myös uskollisuutta edistäviä ja siten myös markkinoiden sulkemiseen johtavia vaikutuksia.
Arvioitaessa määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen alennusjärjestelmää on keskeistä selvittää, annetaanko alennuksilla etuja, jotka eivät perustu mihinkään oikeuttavaan taloudelliseen suoritukseen ja poistetaanko niillä näin ostajalta vapaus kauppakumppanin valintaan. Arvioitavaksi tulee myös se, estetäänkö alennuksilla kilpailijoiden pääsy markkinoille tai lujitetaanko niillä määräävää asemaa vääristyneellä kilpailulla.
Alennusjärjestelmän arvioinnissa on kyse kaikki tekijät ja olosuhteet huomioivasta kokonaisharkinnasta, jossa tarkastellaan muun muassa alennusten takautuvuutta, viiteajanjakson pituutta, alennuksia myöntävän yrityksen markkinaosuutta ja muita markkinaolosuhteita.
Esimerkit:
Yhteisöjen tuomioistuin katsoi tapauksessa Hoffman-La Roche (Asia 85/76). kielletyksi uskollisuusalennukset, joiden myöntäminen oli sidottu edellytykseen, että asianomainen sopimuskumppani kattaisi sovitun viiteajanjakson ajan tiettyjen vitamiinien koko tarpeensa tai joka tapauksessa suurimman osan siitä Hoffmann-La Rochen toimituksilla. Tuomioistuimen mukaan sitä, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys sitoo ostajia - vaikka näiden pyynnöstäkin - niin, että ne sitoutuvat hankkimaan tai lupaavat hankkivansa kyseiseltä yritykseltä kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä, on pidettävä määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä riippumatta siitä, asetetaanko kyseinen velvoite sellaisenaan vai saako sen vastineena alennuksia.
Komissio on antanut kaksi Michelinin alennusjärjestelmiä koskevaa päätöstä. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi ensimmäisessä tapauksessa komission tavoin kielletyiksi jälleenmyyjille myönnetyt, niin kutsutut tavoitealennukset, joiden suuruus perustui aina kunkin jälleenmyyjän edellisen vuoden myyntilukuihin. Alennusprosentteja ja myyntitavoitteita ei vahvistettu kirjallisesti, vaan niistä keskusteltiin suullisesti aina vuoden alussa. Alennusjärjestelmä painosti jälleenmyyjiä pysymään uskollisina Michelinille erityisesti loppuvuodesta, sillä tavoitteiden saavuttamatta jääminen merkitsi alennusten menettämistä. (Asia 322/81, kohta 57).
Toisessa Micheliniä koskevassa asiassa yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin piti komission tavoin kiellettynä Michelinin jälleenmyyjille suunnattua alennusjärjestelmää, jossa alennusten määrät perustuivat toteutuneisiin myyntimääriin, ja ne laskettiin vasta vuosi ensimmäisten hankintojen jälkeen. Alennusjärjestelmä aiheutti jälleenmyyjille epävarmuutta tulevien alennusten määristä ja sitoi jälleenmyyjät hankkimaan myytävät tuotteensa Micheliniltä (Asia T-203/01).