Maksun palauttaminen, kun perut verkkokauppaostoksen

Myyjän on palautettava sinulta saamansa maksut viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua siitä, kun myyjä sai tekemäsi peruuttamisilmoituksen.

  • Myyjä saa kuitenkin pidättyä maksujen palautuksesta, kunnes hän on saanut tavaran takaisin tai kun olet osoittanut esimerkiksi palautuskuitilla lähettäneesi tavaran takaisin myyjän ilmoittamaan osoitteeseen.
  • Jos tavara on olennaisesti muuttunut tai vähentynyt sinä aikana, kun se oli sinulla, sinulla ei ole oikeutta saada takaisin koko maksamaasi summaa. Verkkokaupasta ostetun tavaran käyttöönotto tai kokeileminen
  • Jos olet valinnut muun kuin edullisimman toimitustavan, esimerkiksi pikatoimituksen, myyjän ei tarvitse palauttaa siitä aiheutuneita ylimääräisiä kustannuksia.
  • Jos myyjä ei palauta rahoja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tai tavaran saatuaan, sinulla on oikeus viivästyskorkoon.

Myyjän on palautettava maksut samalla maksutavalla, jota käytit. Palautus voidaan tehdä muulla tavoin, kuten lahjakortilla, vain jos annat siihen suostumuksen. Maksun palautuksesta ei saa aiheutua sinulle kustannuksia.

  • Jos olet maksanut ostoksesi esimerkiksi verkkopankissa, summa on palautettava ilmoittamallesi pankkitilille. Luottokorttimaksu hyvitetään vastaavasti luottokortille.
  • Jos tilinumerosi ei ole myyjän tiedossa, myyjä voi palauttaa rahat esimerkiksi maksuosoituksena eli rahalähetyksenä. Tällöin saat postitse ilmoituksen ja ohjeet rahalähetyksestä.

Jos myyjä ei palauta rahoja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuaan ja olet maksanut verkkokauppaostoksen luottokortilla, voit vaatia rahoja takaisin luottoyhtiöltä. Et voi vaatia luottoyhtiöltä hyvitykseksi suurempaa summaa kuin mitä olet maksanut luottokorttiyhtiölle.

Reklamaatioapuri – Pe­ruut­ta­mi­soi­keu­den ja mak­sun­pa­lau­tuk­sen on­gel­mat ta­va­ran kau­pas­sa

Apurin avulla voit reklamoida myyjälle, jos kaupan peruuttaminen ei ole onnistunut tai rahojasi ei ole palautettu.